Oopperan logiikkaa

Oopperalaulajatar ja television tanssituomari Johanna Rusanen kertoo uusimmassa Kotimaa-lehdessä, että hän ei enää katso televisiota. Kyseessä on vastalause digitaalisen television käyttöpakolle.

Niin sitä pitää. Television katsotuimpiin kuuluvan ohjelman valovoima kelpaa kyllä laulajattarelle, mutta katseluluvan maksaminen ei. Julkkikselle sopii, että miljoona tavista maksaa hänet nähdäkseen. Moraali ja logiikka loistavat poissaolollaan, mutta näinhän asia on lähes poikkeuksetta oopperoiden libretoissakin. Itse Rusanen katsoo vain videoita, melkein joka ilta.

Videoilla ei kuitenkaan ole suoria lähetyksiä, ei Rusasen tuomaroimia tanssikilpailuja eikä hänen suosikkikanavaansa Teemaa, ei klassisen musiikin konsertteja, ei formulaa, ei jumalanpalveluksia, ei jalkapalloa, ei euroviisuja, ei jääkiekkoa olympialaisista puhumattakaan. Videolainaamosta ei myöskään saa uutisia eikä säätietoja, 365 päivää vuodessa. Videolta puuttuvat myös kymmenet viikottaiset elämänmenoa taustoittavat ajankohtaisohjelmat.

Eräässä mielessä luvatta katselu vertautuu liputta matkustamiseen julkisessa liikenteessä. Matka taittuu niin kauan kun muut maksavat. Luvaton ja liputon varastavat heiltä, jotka palvelun kustantavat.

Kokonaan eri asia on vielä, että digisiirtymä hoidettiin kömpelösti. Erityisesti tiedotus oli alussa suorastaan harhaanjohtavaa ja myöhemminkin varsin onnetonta. Mutta itse siirtymän vastustaminen on suurin piirtein samaa, kuin jos radiossa ja levyteollisuudessa olisi aikoinaan päätetty, että kyllä mono riittää. Stereo-äänelle ei ole meillä mitään käyttöä.